Sivun näyttöjä yhteensä

19.2.2018

17. ja 18.

Niina Laitisen suunnittelmat Kiertolaiset kirjasta Villasukkien vuosi tuloillaan: kantapää aluillaan. Kiertolaiset lienee saanut nimensä kierrejoustimesta, jolla tehdään kantapään takaosaa ja vartta. 
Kierrejoustimessa on kaksi kerroksen ja  kolmen silmukan mallikerta, joita toistetaan. 
1. kerros: kaksi oikein, yksi nurin
2. kerros: nosta yksi puikolle, neulo seuraava sekä etukautta että takakautta oikein, siirrä näiden yli nostettu silmukka, yksi nurin.
Kiertolaisten pintaneulekuvio on myös kiertävää, nurjia silmukoita.

Neulon taas Novitan tummanvihreästä Nallesta kolmosen puikoilla tätä 17/20 haasteneuletta.
Olga-sukkia olen neulonut aikaisemmin usein. Näitä on mukava neuloa, koska näissäkin on vain lyhyehkö varsi.Toki sen voi neuloa pitkäksikin. Tässä on varsi ennen 15 kerroksen resoria, jonka jälkeen kantapää.

Tämäkin  18/20 Löysäpipoisten Jyjy 2018 -haasteen työ on kahden kerroksen kuviota,  nyt Novitan Nalle Gardenista, kolmosen puikoilla.

Ohje Olga-sukkiin: 16 silmukkaa puikollaan eli 64 silmukkaa neuleessa.
Neulo aluksi kaksi kerrosta nurin, ettei reuna kierry. Aloita sitten kuvio.
1. kerros: Neulo 2 silmukkaa takakautta yhteen, 5 oikein, langankierto, 2 oikein, langankierto, 5 oikein, 2 silmukkaa etukautta eli normaalisti yhteen. Sama joka puikolla.
2. kerros: Neulo kaikki silmukat oikein.
Toista näitä kahta kerrosta niin pitkään kuinka korkean haluat varren olevan ennen resoria. Ensimmäisellä resorikerroksella neulo joka puikon alussa kaksi yhteen ja samoin jokaisen puikon lopussa, puikollaan siis sitten 14 silmukkaa.
Resori on kaksi oikein, kaksi nurin.
Kantapää on normaali vahvennettu kavennuksineen, jalkapöytä resoria ja pohja sileää eli oikein koko ajan.

Löysäpipoisten Jyjy 2018 aloitetut ja valmistuneet:
1. Harmaakirjavat perussukat Jenkasta. Aloitettu 25.12. Valmiit 28.12. Paino 120 grammaa. 
2. Vihreästä Nallesta Vuokko-lapaset. Aloitettu 31.12. Valmiit 17.1. Paino 57 grammaa.
3. Pikkupalmikkosukat lilasta Aaposta. Aloitettu 2.1.Valmiit 4.1. Paino 66 grammaa.
4. Sinivalkoiset Maamme raita -perussukat. Aloitettu 6.1. Valmiit 8.1. Paino 102 grammaa.
5. Tummanvihreästä Nallesta Puro-lapaset. Aloitettu 8.1. Valmiit 12.1. Paino 50 grammaa.
6. Seiskaveikasta Metsäretket -lapaset. Aloitettu 10.1. Valmiit 14.1.. Paino  71 grammaa. 
7. Kerttu-sukat vihreästä Juhanista. Aloitettu 17.1. Valmiit 19.1. Paino 97 grammaa.
8. Ystävänpäiväsukat Nallesta. Aloitettu 20.1. Valmiit 8.2. Paino 150 grammaa.

9. Sini-valkoraitaakin perussukat Seiskaveikasta. Aloitettu 22.1. Valmiit 1.2. Paino 95 grammaa.
10. Ystävänpäiväsukat Nallesta ja Hot Socks London -langasta. Aloitettu 26.1. Valmiit 8.2. Paino 146 grammaa.
11. Kerttu-sukat sinertävästä Eerosta. Aloitettu 3.2. Valmiit. Paino grammaa.
12. Kantoliinasukat keväänvihreästä Nallesta. Aloitettu 10.2. Valmiit 12.2. Paino 67 grammaa.
13. Kantoliinasukat kirjavasta Venlasta. Aloitettu 14.2. Valmiit. Paino grammaa.
14. Mainuat havunvärisestä ja valkeasta Nallesta. Aloitettu 16.2.. Valmiit. Paino grammaa. 
15. Levottomat Vihreästä Venlasta. Aloitettu 17.2. Valmiit. Paino grammaa.
16. Isot Kertut vihreästä Juhanista. Aloiettu 17.2. Valmiit. Paino grammaa.
17. Kiertolaiset tummanvihreästä Nallesta. Aloitettu 19.2. Valmiit. Paino grammaa.
18. Olga-sukat vihreävalkeasta Nalle Gardenista. Aloitettu 19.2. Valmiit. Paino grammaa.

Ei kommentteja: