Sivun näyttöjä yhteensä

31.8.2012

Vuosikampa # 18: Syksyn havinaa

  
Vielä seurantapensas marjaomena on vihreänä.
 Pienet marjaomenat alkavat muuttaa väriään kohti punaisuutta.
 
Pensashanhikki on kukkinut koko kesän.
Luumut kypsyvät.
 
Kiireen vilkkaa tulisi laittaa kuivuriin mäkimeiramit ja mintut.
 
Paatsamassa yhä hyörii jonkin verran mehiläsiiä. Paatsama onkin mehiläisten suosikkipuu pihassamme.
 
 Kehäkukat kukkivat edelleen ja lutikatkin tykäävät niistä.

30.8.2012

Valokuvatorstai # 253: Marjahullun kesä

Haastamme ottamaan viiden kuvan sarjan / teemallisen kokonaisuuden: tässä minivalokuvanäyttely marjahullun kesästä.
Tämä kesä on ollut varsinainen marjakesä. Marjoja on ollut niin kotipihassa kuin metsässäkin. Punaiset viinimarjatkin kasvoivat isoiksi kesän vesisateiden ansiosta. Marjojenkeruu onkin täyttänyt suuren osan kesää miltei juhannuksesta lähtien ja jatkuu edelleen.
Marjat pitää huuhtoa ennen mehumaijan laittamista. Näin kotilot ja etenkin koivunsiemenet saa pestyä pois.
Marjat ylimmäiseen reiälliseen kattilaan vuorotellen sokerin kanssa. Ja sitten hellan levy kuumimmalle mahdolliselle. Mehustaminen onkin lämmintä puuhaa. Tunnin verran mehumaija kiehuu ja hauduttaa marjoista nesteen = mehut alempaan kattilaan, josta sitten
valutan suoraan pulloihin mehun.
 
Pullot suljetaan kumitulpilla ja sitten kun ne ovat jäähtyneet huoneenlämpöiseksi, ne viedään kellariin, josta haetaan käyttöön mehupullo kerrallaan: maistuvaa C-vitamiinia talveksi. Useampi pullollinen nautitaankin viikoittain.

Lähiruokaa

 
Tänään nautimme lounaaksi lähiruokaa kuten tavallisestikin. Kaikki tässä lautasella olevat ainekset ovat omasta puutarhasta. Perunoita, porkkanoita, violetteja porkkanoita, rapeaa salaattia, kurkkua, vihreää ja keltaista kurpitsaa sekä raitapunajuuria.
Violetti porkkana (Purple Haze F1) on ensimmäinen hybridi villistä violetista porkkanasta. Se on Nantes-tyyppinen. Sen kuori on violetti, mutta sisus oranssinpunainen. Tämä on hyvän makuinen, maku on ehkä parempikin kuin perinteisillä oransseilla porkkanoilla. Se sopii yhtä hyvin salaatteihin, wokkiin ja raasteeksi.
Meillä juurekset keitetään höyryssä eli painekattilassa kaikki yhdellä kertaa. Jos nuo violetit porkkanat olisi keitetty vedessä, ne olisivat värjänneet toisiakin juureksia. 
Raitajuurikaan ei värjää kuten tavallinen punajuuri. Raidallinen punajuuri on tavallista punajuurta makeampi. Raitajuuri on kuin punajuuri, mutta kuoren väri on vähän vaaleammanpunainen kuin punajuurella. Halkaistun raitajuuren mallossa on selvästi nähtävissä vuorotellen valkoisia ja punaisia renkaita eli  raitajuuren poikkileikkauspinta muistuttaa tikkataulua. Keitettäessä raitajuuren värit haalenevat.

29.8.2012

Pari päivää ilon ja rohkeuden lähteellä

 
Päiväkummun Riihikirkko.  
Sain olla senioripäivillä Päiväkummussa. Suomen Lähetysseura on omistanut Päiväkummun jo yli 50 vuotta. Alkuperäisistä rakennuksista on vielä jäljellä aitta, talli ja riihi. Riihi laajennettiin ja vihittiin kirkoksi 1958. Se palvelee  hengellisen rakentumisen, rukouksen ja uskon vahvistumisen paikkana. Riihikirkossa on syntynyt monille tuttu ja rakas hymni "Maksettu on velkani mun, ylistys olkoon Ristiinnaulitun."
 
Eilen illalla saimme viettää Iltaa lähteellä,  kun Tommi Niskala ja Matti Heroja soittivat ja lauloivat. Tommi Niskala on Alajärvellä vuonna 1986 syntynyt kuoronjohtaja ja kanttori. Hän toimii nykyään kanttorina Kallion kirkossa ja on ollut  Etelä-Pohjanmaan Mieslaulajien Jussien taiteellisena johtajana ja Ylioppilaskunnan Laulajien ja Suomen Lähetysseuran Safarikuoron varajohtajana sekä monien muiden kuorojen kouluttajana ja säestäjänä.
Tansanialainen vieraamme pastori Msuya oli innokas kuvaaja siksikin, koska hän on Tansaniassa hiippakuntansa audiovisuaalisen työn johtaja. Hän on monitaitomies!
Elävän  veden lähteellä...
”Kuunteleva rukous” on viime vuosina esiin noussut käsite. Suomen Lähetysseuran palveluksessa oleva lähetyssihteeri Jukka Jämsén kertoi siitä eilen meille ja opetti sitä. Sanapari "kuunteleva rukous" on hyvä suomenkielinen vastine profetoimiselle tai sen harjoittelemiselle.  Korinttolaiskirjeen 11. luvun käsitteen profetoiminen raamatunkäännöskomitea määrittelee, että se on Hengen välittömästä vaikutuksesta  syntyvää selväsanaista puhetta, joka lohduttaa, rohkaisee, kehottaa ja rakentaa. Harjoittelimme tätä pienryhmissä. Jämsén aloitti rukouksen sanallisesti. Sitten me olimme ihan hiljaa ja neljän hengen ryhmissä pidimme kättä rukouksen kohteena olevan ihmisen puolesta ja kuuntelimme, oliko Jumalalla mitään sanottavaa.  Joillekin tuli mieleen joku ajatus tai kuva, jonka he halusivat kertoa ihmiselle, jonka puolesta he rukoilivat. Se voi olla kuva, laulun säe tai rohkaisun sana. Rukoushetken lopuksi ryhmäläiset siunasivat henkilön, jonka puolesta rukoiltiin. Tämän jälkeen esirukouksen kohde sai arvioida, osuivatko muiden mahdolliset sanat kohdalleen.
 
Tänään aamulla saimme muistaa edeltä menneitä työtovereitamme ja pääsimme myös osalliseksi Herran Pyhästä Ehtoollisesta, siunattuina kotimatkalle.
+ + +
Illalla kotona jumpan jälkeen (tänään alkoi viikottainen jumppa) kerkisin valmistaa yhden annoksen mehua mehumaijalla mustikoista ja raparperista. Laitoin  sekoitukseen kaksi osaa mustikoita ja yhden osan raparperia.

MV 128: HEIJASTUS


Enkeli heijastuu kivien keskellä olevaan peilinpalaseen, samoin kattolaudoitus...

Makroviikot # 69: ReikäRAHA

Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ! VIIKON AIHE ON
RAHA
MYÖS TEEMAEXTRASSA KÄSITELLÄÄN SAMAA AIHETTA!

 
 
  

Kolikolla on kaksi puolta! Tässä yksi sota-ajan raha. Sota-ajan rahat lyötiin kuparista tai raudasta.

28.8.2012

Parit villasukat valmistuneet

Siniset Kertut ja vaalean farkunsiniset pitsisukat ovat valmistuneet tänään senioripäivien aikana. Kun kuuntelee esityksia ja keskusteluja ja ottaa niihin osaakin, niin samalla voi myös neuloa. Sukista tulee blogiin enemmän tietoa, kun pääsen kotiin, koska kuvia en saa tällä koneella tähän tekstiin liitettyä. Ehkä saan kolmannetkin sukat valmiiksi ennen päivien päättymistä...
Edit: Nämä kahdet valmistuivat, kolmansista vain toinen:
 
Pitsisukat,jotka on aloitettu 14.7. KyJyn viidentenä. Neuleessa on 60 silmukkaa ja puikot ovat kolmosen. Joka puikolla on 15 silmukkaa ja perusneulemallissa on  kolme oikein, kaksi nurin. Aluksi kolme oikein kaksi nurin - neulosta neljä kerrosta, sitten reikäkerros: langankierto, 1 silmukka neulomatta, kaksi oikein yhteen, vedetään nostettu eli neulomaton kavennettujen yli, langankierto, kaksi nurin jne. Seuraavat kolme kerrosta perusneuletta ja taas reikäkerros. Kantapään jälkeen kavensin niin, että pohjasilmukoita noilla kahdella puikolla oli ainoastaan kaksitoista kummallakin. Sukat painavat 84 grammaa.
Kerttusukat, jotka on aloitettu  9.7. KyJyn toisena Novitan sinisestä seitsemästä veljeksestä 3,5 numeron puikoilla 47 silmukalla. Kantapäässä lisäsin yhden silmukan. Sukat painavat 91 grammaa.

Esa Ruuttunen ja konikapina

Olen saanut olla entisten työtovereiden kanssa viettämässä senioripäiviä Ilon ja rohkeuden lähteellä. Aikaisemmin näitä kutsuttiin eläkeläisten virkistyspäiviksi - nyt senioreiden lepopäiviksi. Ikähaarukkammekin on eläkkeellejäämisestä muutamaa vuotta vaille sataa vuotta saakka. Saamme olla täällä hoidettavana niin hengellisesti, henkisesti kuin ruumiin puolesta - jopa jumpataan...
Eilen illalla saimme kuulla Esa Ruutusen laulua Matti Herojan säestyksellä. Miten koskettavaa oli konikapinasta kertova tarina hänen isoisästään ja siihen liittyvä laulu Nivalan Pula -oopperasta, jossa Esa Ruuttunen esitti isoisäänsä.
Kesällä 1932 syttynyt Nivalan konikapina sai alkunsa maanviljelijä Sigfrid Ruuttusen aliravitusta Hilppa-tammasta. Lääkäri määräsi sen tapettavaksi näivetystautisena, vaikka eläimestä ei otettu asian vahvistamiseksi verikoetta. Ruuttunen jätti tamman henkiin ja määrättiin pidätettäväksi eläinrääkkäyksestä. Suuttuneet talonpojat kokoontuivat Nivalan asemalle vastustamaan pidätystä. Taustalla olivat taloudellinen ahdinko ja lukuisat pakkohuutokaupat.Virkavallan otteet kärjistivät tapahtumien kulkua. Lopulta 230 henkeä pidätettiin ja vankilaan passitettiin kahdeksantoista ihmistä, jotka armahdettiin pian.

Toinen koskettava juttu illalla oli teatteriohjaaja Antti ja  tanssija Titta Sevannon esitys, jossa yhtenä osana oli Vesi. Voi miten se puhutteli syvällisesti.

Sana tälle päivälle: " Herkistä korvasi kuulemaan viisautta, avaa sydämesi ymmärrykselle, pyydä tietoa avuksi, korota äänesi ja kutsu ymmärrystä." (Sananlaskut 2:2-3)

26.8.2012

Mustikat maistuvat

 
Mustikan lehdet alkavat jo värittyä syksyn väreihin. Vielä on mustikoita vaikka kuinka paljon metsässä - taas sorruimme vielä niitä poimimaan runsaasti eilen ja tänään puolukoiden ja sienien ohella. Olimme mökillä saunomassa ja uimassa tietysti myös - vesi oli vielä 17-asteista. Eilinen ja tämä päivä olivat sateettomia ja osin aurinkoisia lämpimiä päiviä, jolloin on mukava käyskennellä metsässä, koska ei ole vielä hirvikärpäsiäkään ja hyttysetkin ovat tauolla.
 
Lauantaina oli pari siunausta kappelissamme ja tänään sain puolestaan kastaa ja vihkiä  - koko elämän kirjo kulkee mukana työssä.
 
Lujaa vauhtia! Lauantaina tapasin pitkästä aikaa pienet - vain pienen hetken kerkisin  heidän kanssaan touhuta matkalla töistä kotiin. Toisen perheen kuopuksella oli tänään syntymäpäivä, vaan kerkiämme juhlimaan häntä vasta myöhemmin.
 
Tänään lentopallopelin jälkeen haimme poissa kotoa olleen mehiläispesän kotiin talvehtimaan.

24.8.2012

Perjantaita ja puolukkapiirakkaa

 Aamulla vein auton huoltoon: piti laitattaa uusi öljypohja, kun vanhan auton vanha pohja vuoti - lienen jossakin metsäteillä kolhaissut pohjaa ehkä kiveen. Odottelin sen ajan, kun homma tehtiin ja lueskelin lehtiä ja kirjaa sekä neuloin sukkaa  - aika kului nopeasti sitenkin.

Illalla oli taas puolukkahillon keittämistä. Innostuin tekemään myös puolukkapuuron, vispipuuron, tuoreista puolukoista.
2012-08-24240812008.jpg image by pappilanmummo
Leivoin myös puolukkapiirakan, jonka pohjaksi laitoin 200 grammaa margariinia, 2 dl sokeria, 3 dl kauraryynejä. 3 dl vehnäjauhoja, 2 tl leivinjauhetta ja 4 tl vaniljasokeria ja vettä sem verran, että sain notkean taikinan. Levitin sen reunalliselle pellille leivinpaperin päälle ja paistoin pohjaa 15 minuuttia 225 asteessa. Lisäsin puolukkasurvoksen, jossa oli sokeria ja hillosokeria seassa sekä ripottelin kaiken päälle muruseoksen, jossa oli 1 dl margariinia, 1 dl sokeria ja 2 dl vehnäjauhoja sekä 2 tl vaniljasokeria. Paistoin vielä toiset 15 minuuttia.
 
Pitkästä aikaa vietin aikaa kummipojan kanssa. Hain hänet koulusta, koska vanhemmilla oli muita menoja. Hänen koulullaan on kiva pihakoristus -suihkulähde.
Kummipoika on kiinnostunut jääkiekkoilijoista ja muista pelaajista. Hän itse on myös innokas jalkapallon pelaaja. Niinpä kaverin kanssa oli pihalla aikamoiset jalkapallomatsit ja sitten välillä tutustuttiin kortteihin ja taas levähdyshetken jälkeen eikun pallon perään juoksemaan.
 
Oli ruusupäiväkin!

Sana tälle päivälle: "Herran pelko on vankka varustus, jälkipolvillekin se suo turvan." (Sananlaskut 14:26)

23.8.2012

Puolukkahillo


Tämän syksyn ensimmäinen puolukkahillo on keitetty. Laitoin kattilaan viitisen litraa juuri ja juuri kypsiä puolukoita sekä 2,5 desiä vettä. Keitin ne ja hienonsin sauvasekoittimella puolukat, lisäsin kilon sokeria, haudutin jonkin aikaa sekoitellen ja purkitin kuumiin keitettyihin purkkeihin. Huomenna tiedän, miten hyvin tuo seos on hyytynyt.

Toissapäivänä mökillä  ollessani saunan lämpiämisen aikana tein mustikka-puolukkapiirakkaa perinteisella ohjeella: 100 grammaa laktoositonta margariinia ja vähän alle desi sokeria hierotaan vaahdoksi, lisätään 1,5 desiä kaurahiutaleita ja saman verran vehnäjauhoja sekä 1 tl leivinjauhetta ja 2 tl vaniljasokeria, sekoitetaan ja lisätään puoli desiä vettä, sekoitetaan ja laitetaan vuokaan, jonne seoksen päälle 3/4 litraa marjoja ja hillosokeria ripotellaan marjojen päälle. Paistetaam 225 asteessa noin 25 minuuttia. 
Kun en viitsinyt marjoja puhdistettaessani erotella puolukoita ja mustikoita toisistaan joka putsauskerralla, niin käytin marjoja sekaisin tuohon piirakkaan ja marjapöperöön, jonka tein siis noista marjoista, sokerista ja talkkunasta.

Kanervat kukkivat mökin pihassa.

22.8.2012

KyJyn ensimmäiseksi valmistunut

Ensimmäinen neule tähän Kesäyöstä jouluyöhön haasteeseen on neulottu. KyJy10 on  pinkit junasukat, jotka on aloitettu 23.7. ja ne valmistuivat tänään. Ne on neulottu Novitan Nallesta kolmosen bambupuikoilla ja painavat 51 grammaa. 
Loppukesällä ei oikeastaan kerkiä kovin paljon neuloa, koska nyt on parhaillaan menossa säilöntähommat. Näitä olenkin neulonut kokouksissa ja autossa pelkääjän paikalla istuessani.

Makroviikko # 68: KELTAINEN

Makroviikoilla on tarkoitus kuvata joka viikko jokin kohde LÄHELTÄ! Nyt aiheena on
KELTAINEN
MYÖS TEEMAEXTRASSA KÄSITELLÄÄN SAMAA AIHETTA!
Keltaista on joka puolella. Katselin sisällä: keltaista on pöytäliinassa, puserossa, matossa, ruoassa...
Ulkona mökillä kiertelin hetken ja löysin niin keltaista kurpitsaa, kesäkurpitsaa, kukkia, kantarelleja... ja puiden lehdetkin kellastuvat.


Matkalla mökille oli keltainen viljapelto. Kuhilaita näkee enää todella harvoin, näitä lyhteitäkin aika vähän.

Kultapalloa
Mökin pihalla kukkii kultapallo. Se on perinnekasvi, joka kasvaa parin metrin korkuiseksikin ja on tuettava. Kultapallo on kestävä myös leikkokukkana.

21.8.2012

Puutarhan tuotoksia

 
Karhunvatutkin kypsyvät vähitellen. Ne ovat maukkaita. Vaikka kuvassa näkyykin karvoja, niin ne ovat aivan pehmeitä kuten tavallistenkin vattujen karvat, joita ei niin huomaa, kun ne ovat samanvärisiä kuin vatutkin..
 
Viiniköynnöksessä kasvavat rypäleet tertuissa kokoaan, mutta eivät ole vielä läheskään kypsiä - kypsinä tummia.

Minttuja on kuivattu ja uutta kuivattavaa laitetaan taas kuivuriin. Vihdoin ovat alkaneet myös kesäkurpitsat tuottaa satoa päivittäin, samoin kurkut kasvihuoneessa ja tomaatit myös.

20.8.2012

Mehiläishoitoa

 Aurinko on paistanut tänään, vaikka onkin ollut suhteellisen viileää - päivällä noin 15 astetta. Auringonkukka paistattelee myös ;)
 
Loppukesä on mehiläishoitajan raskain työrupeama. Tuolloin satokauden päättyessä hunajalaatikot kerätään pesien päältä. Hunaja lingotaan ja varastoidaan. Mehiläispesät ruokitaan nestesokerilla talven varalle.
Kunnon varustus täytyy olla päällä, kun pesille menee töihin.
 
Hunajalaatikoiden tyhjennys mehiläisistä harjaamalla on erittäin hankalaa: Mehiläiset pörräävät innoissaan kehien ympärillä.Mehiläiset ovat ärtyisiä, kun niiden sapuska viedään pois, vaikka tilalle laitetaankin sokeriliuosta.
 
Monta muutakin askaretta kuuluu loppukesään. Versot ja vesakot ovat kasvaneet niin haapoihin kuin vaahteroihinkin ja myös vuohenputket ovat levittäytyneet joka paikkaan ihan luvatta. Ne pitää karsia pois.

Töitä on ollut: siunauskeskustelukin tänään heti aamulla. Joskus ne keskustelut ovat kovin raskaita.
 Raamatun sana tänään: "Murtunut mieli on minun uhrini, särkynyttä sydäntä et hylkää, Jumala. (Psalmi 51:19)

Vuosikampa #17: Punertaa

Elokuussa omenat alkavat kypsyä. Kesäomena Pirja on ollut syötävää jo parin viikon ajan ja
 
 jopa marjaomenan marjat/omenat alkavat hieman punertaa.
 
Tämä seurantapensas/puu  marjaomena on vielä muutoin vihreä.

Pihlajanmarjat ovat kuitenkin jo punaisia.